Kultaleijonien tarina 2019

Kultaleijonien tarina 2019 on kertomus kaikkien aikojen suomalaisesta joukkueesta. Myytinmurskaajista, jotka vastoin kaikkia odotuksia ja ennakkoasetelmia voittivat jääkiekon maailmanmestaruuden toukokuussa 2019.

Kirja vie Leijonien tunnelmiin aina ensimmäisestä harjoitusleiristä Kosičen ja Bratislavan kaukaloihin ja lopulta kultajuhliin asti. Se kertoo pelaajavalintojen tekemisestä, joukkueen tunnelmista MM-kisoihin lähtiessä ja siitä, miltä tuntui, kun kukaan muu ei uskonut Leijonien mahdollisuuksiin.
Kattavista haastatteluista selviää myös, miten joukkuehenki ja usko omaan tekemiseen kasvoivat peli peliltä ja mitä pukuhuoneessa tapahtui juuri ennen ratkaisevaa finaaliottelua.

Tätä kirjaa varten on haastateltu joukkueen jokaista jäsentä – pelaajia, valmennusryhmää, huoltoa ja joukkueenjohtoa. He pääsevät omin sanoin kertomaan, mitä yhdessä tekeminen ja suurella sydämellä pelaaminen heille merkitsivät ja miten yksilöistä muodostui joukkue, joka teki suomalaista urheiluhistoriaa.

Kultaleijonien tarina 2019 on tehty yhteistyössä Suomen Jääkiekkoliiton kanssa. Jokaisesta myydystä kirjasta lahjoitetaan yksi euro vähävaraisten perheiden jääkiekkojunioreiden harrastuksen tukemiseen.

Tilaa uutiskirjeemme